hiljaiseloa

Mä oon viettäny niin totaalista hiljaiselo niin blogin kuin elämän puolella. En oo oikeastaa tehny muuta ku ressannu, kattonu piirrettyjä, nähny kavereita, viettäny kummipojan kanssa laatuaikaa ja ettiny joululahjoja. Eli siis normaalia ja tylsää. Mun tatuoijaki sano et mulla ihan selkeesti liikaa luppoaikaa jos voin kattoa päivässä 6 disney leffaa :D

Oon myös yrittäny unohtaa, siinä kauhean hyvin onnistumatta, mutta taas tuntuu normaalilta ja seesteiseltä kuitenkin sen asian suhteen, mutta saas nähä miten sit käy joulun aikaa, varmaan tullaa törmäämään.

Ootan niin viikonloppua ja sitä kun pääsee mökille tekee joulua ja viettää mukelon kanssa laatuaikaa ja oman joulun, koska vien hänet sit ennen aattoa isälleen. Loppuviikosta teen ite kaikki laatikot, jopa maksalaatikonki, saas nähä miten käy :D toivottavasti tulee syötäviä.

Ja ravannu siis kaiken tän lisäksi psykologilla, nyt perjantaina saan viimein tietää mikä mul on vai onko mikää. Mutta meinaa hieman jännittää et mitäs sieltä tulee. Toisaalta niit testejä oli kiva tehä ja mun psykologille oli tosi helppo puhua, et sinänsä harmittaa ku ei enää sen kanssa jatku yhteistyö.

broken heart

Joo niin siin kävi et ku nähtiin, niin eipä ne tunteet ollu mihinkään hävinnyt ja sattu niin prkleesti. Nyt on jo neutraalimpi olo, mutta vieläkin tekee kipeää ja tulee varmaan hetken aikaa tekemäänkin.
Mä vaan päätin että tunteistani en tule ikinä sanomaan mitään hälle, ellei hän tee eka liikettä jota epäilen suuresti. Mä vaan oon se ystävä, ikuinen kakkonen.

Muutenki koko viime viikko ollu suhteellisen alavireinen tai melkosen vuoristoratainen. Raha-asiat ressaa, vanhempien terveys ressaa, oma jaksaminen ressaa, koulun alotus ressaa, joten tuon nollaus viikonloppuna teki muuten hyvää, mut ku siit sai viel tän särkyneen sydämenki. Mut toisaalta ehkä parempi näin jos mä pääsisin pikkuhiljaa yli.

Onneksi mulla on kuite nuita ystäviä joilta saa tukea ja jotka aina osaa piristää mua. Mut mä haluan uuden karvasen vauvan ja koira sellainen, mun koirakuumeelle ei tehnyt yhtään hyvää viettää viikonloppua koirataloudessa ja viel ku mä sit hoidin sen koiran lenkitykset yms viikonlopun, niin voi luoja. Mua ei vittuttaa yhtää tarpoo lauantai aamuna kauheessa tuiskussa kun se koira oli siellä narun toisessa päässä, ei vaikka olin edellisen yön ryypänny aamuun saakka, niin silti se ei vituttanu.

Kauhee hinku ois kirjoitella jotain tarinaa keijusta, mutta ku halu on kovempi kuin se tekstin tulo tuolta aivoista ulos, aina välillä jotain pyörii jo mielenpäällä ja sitten se katoaa.

Listen to your brain. Your heart is an idiot.

No niin tänään on palautettu koululle paperit, että jatkan tammikuusta alkaen opinnot loppuun. Pitäisi vaan soittaa kuraattorille, että tavattaisiin ja sais vähä tietää millä aikataululla kevät menee. Mut ei edes ahistanu käydä koululla. Vaikka kylläkin jännittää että mistä mä kaivan sen motivaation.

Mun hoitajankin vaihtui viime viikolla, mutta ei haittaa koska mä tulin tosi hyvin toimeen tän uuden kanssa ja sen työote on kongitiivinen joten uskoisin että se sopii paremmin mulle. Nyt pidän kotona huolihetken joka päivä ja ajatuspäiväkirjan pito jatkuu edelleen. Tänään tehtii tietoisen läsnäolon harjoitus, mut mä nukahtelin sen aikana vähä väliä, et ei ihan ehkä menny niinkuin ois pitäny, mutta olin vaan niin väsynyt.

Alkoin tänään myös psykologin tapaamiset, joissa vähä tehää mulle diagnoosia, että mikä mulla on vai onko mitään. Sekin oli todella mukava nuori nainen, jolle oli erittäin helppo myös puhua. Tänään käytiin mun elämä läpi lasuudesta tähän hetkeen ja huomenna jatkuu lappulippusten täyttelyllä.

Perjantaina kävinki ottaa uuden leiman nahkaan ja juhlistaan ystävän valmitumista. Lauantaina mun ystävä tuli tähän meille ja sit käytii istumassa vähä iltaa ja sunnuntaina sit vaan hengailtiin ja innostuttiin laulaa singstaria. Lapsonen oli koko viikonlopun luokkakaverinsa luona. On se ihanaa ku jotkut jaksavat ja haluavat tuolleen ottaa.

Niin ja viime viikolla se järkki laitto tunteet kuriin ja no asiaan autto myös ehkä yks kaveri jonka kanssa keskustelin, niin silmät aukes ja järki astui taas voimakkaasti kuvaan. Vaikka toki myönnän että aina välil viel käy ajatuksissa, mutta tällä hetkellä voin sanoa että en tunne mitään. En sit tiedä miten käy ku nähään.

Arkistojen aarteita osa1

Löysin mun vanhan vihon jossa oli kirjoituksia vuodelta 2005, voin sanoa että olen jo silloin pohtinut samantapaisia asioita mitä tänäkin vuonna, niitäkin kirjoituksia tänne jonain päivänä laitan. Mutta nyt sukelletaan minun pääni sisänään vuodelle 2005. Vaikka kirjoitukset voisi ihan hyvin olla mun päänsisältä tältäkin päivältä.

4.2.2005
Sisälläni on tunne joka pyrkii ulos, se tunne on ahdistus ja ehkä osittain myös yksinäisyys. Tällä hetkellä ei oikein mikään suju, ihmissuhteet ehkä jotenkuten tai en tiedä niistäkään. Onko kaikki vain jotain teeskentelyä vai onko se todellista?

Välillä minusta tuntuu että elämäni on vain unta, loputonta painajaista.Toivon vain että joku päivä heräisin tästä. Tiedän myös, että kaikki on minusta itsestäni kiinni, saisin muutettua tätä painajaista jos tahtoisin, mutta nyt minulta puuttuu tahdonvoima tehdä se.

Tekisi mieli vain lähteä pois, kauas pois. Jättää kaikki taakseni ja palaisin joskus jos palaisin. Tiedän että tulisin kaipaamaan perhettäni ja tärkeimpiä ystäviäni. Jotenkin olen aina ollut levoton, mutta eritoten viimeiset viisivuotta, en viihdy oikein missään. Sanotaan että koti on siellä missä sydänkin, ilmeisesti minun sydän ei ole missään, koska en tunne mitään paikkaan kodikseni.

Tajusin myös että eroni jälkeen olen tullut varovaiseksi miesjutuissani, kiinnostun aina siitä josta tiedän etten häntä voi saada.  Tai oli eräs kenen kanssa olisin voinut aloittaa suhteen, mutta hän valitsi toisen ja satutti mua samalla suunnattomasti ja silti edelleen välitän hänestä. Hänen seurassaan on hyvä olla, ei tarvi sanoja voi vaan olla. Oikeastaan en tiedän haluanko parisuhdetta, ehkä mä vaan haluaisin unikaverin, kainalon johon käpertyä.
Pelkään tunnetta rakkaus se kahlitsee ihmistä liikaa tai ainakin minusta tuntuu siltä.

Olen tajunnut että olen muuttunu ja en enää täysin tunne itseäni. Välillä mietin kuka on tuo outo ihminen ruummiissani, kunnes tajuan että se olen minä, olematta kuitenkaan minä. Tarvitsisin aikaa tutustuakseni tähän uuteen minään, ehkä sitten kaikki olisi helpompaa, kun tuntusin itseni.
Ehkä tämä joskus helpottaa, ehkä joskus tiedän kuka olen ja mitä haluan elämältäni.

13.02.05
Ollappa kirkas tähtitaivan ja täysikuu joka heijastuu hangenpintaan, siellä minä tanssisin kuin koskaan ennen. Kesä ja kukkaniitty, sielläkin minä tanssisin seppele päässä ja välillä halaisin puuta. Syksy ja lehtikasa, tanssisin viskojen puusta pudonneita lehtiä ympäriinsä. Olla vapaa kuin taivaan lintu.

Tahtoisin olla mennikäinen (huom, mun mielestä mennikäinen on semmonen ku röllin Milli mennikäinen, enemmän keijun kaltainen). Vain silloin kun tanssin ja olen yhtä luonnon kanssa voin tuntea itseni vapaaksi ja mun sisäinen menninkäinen pääsee myös vapaaksi, edes hetkeksi.

Kulkea, kulkea vain tahtoisin. Tahtoisin vaan mennä maailman ääriin nähdä ja kokea kaikenlaista, tuntea suuria tunteita. Maailma on tuolla ja se odottaa minua, mutta olen vain jäänyt paikoilleni. Tuntuu kuin joku kahle pidättelisi minu, mutta en vain tiedä mikä.

Sieluni on levoton, mieleni on levoton, kukakohan minut kesyttäisi, mikä minut pysäyttäisi? Tahdon vain olla vapaa, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Hetkittäin tunnen että kuulun tänne, joskus luulen että kaikki on hyvin kunnes tajuan ettei ole. Aina kun alkaa näyttää/tuntuu, että nyt sujuu, niin ei meni kuin hetki ja tajuaa ettei niin ole.

Pyhät päätökset

Jaa oisko aika tehä taas tää mun pyhä päätös ja unohtaa miehet. Ei sillä että se ois kauhean hyvin onnistunut, mutta taas ainakin nää säädöt pois, koska tien et jos jatkan niin tää päättyy siihen että muhun sattuu ja pahasti.

Nytki edelleen mä järjellä ajattelen ja järki sanoo että se on näin, mutta ku on ne vitun tunteetkin mukana ja en enää edes sitä kiellä. Koska ja mun sydän läpättää ku näin tän ihmisen ja tuntu etten voi edes kattoa siihen het koska mä varmaan punastusin, niin kyllä mun täytyy tunteakki jotain sit. Voihan se olla vaa tämmöstä ihastusta, koska ihastun todella helposti, mut hei me ollaan tunnettu niin kauan joten miks vasta nyt?

Ja toinen selkeä, tunsin tunnetta mustasukkaisuus, mistä en yleensä kärsi, mutta tadaa nytpä näköjään kärsin siitäkin. Ja no tänä viikonloppuna meän välillä ei tapahtunu mitää muuta ku normaalia hengailua isommalla porukalla. Vaikka laitoin sit yöllä sille viestin ku olin lähteny et oisin halunnut käpertyä kainaloon nukkuun, niin vastas seuraavana aamuna että oisit aikasemmin sanonut. Mut tien et mun ei kannata tuosta aatella mitää sen kummempaa.

Lauantaina sitten istuimmekin iltaan naispuolisen ystäväni kanssa juoden viiniä ja puhuen, me puhuttiin aamu kuuten saakka kaikesta maan ja taivaan välillä ja myös tästä. Oikeastaan hän on eka kelle mä olen ääneen sanonut kasvoikkain että mulla on näitä tunteita ja hänki sano, et parempi lopettaa nyt kuin satuttaa itseään.

Eli nyt vaan unohtaa ja ottaa etäisyyttä, eli ei passaa nähä hetkeen.

Näin viime yönä niin kummallista unta tai oikeastaa ne henkilöt teki siit unesta niin kummallisen, ku siin oli kavereiden lapsia ja mökkinaapurin lapsia ja sit etäisempiä kavereita ja aivan random henkilöitä, mutta myös hän. Se oli jotain mystistä ja ei kyl mitää hajua mitäs mun alitajuntani mulle yrittää viestiä.

Kaikkein vaikenta on...

Tää viikko onkin mennyt sairastaen, ensin laps ja sitten mie, onneksi nyt jo molemmat terveitä. Ihanasti sunnuntai yönä lapsi herätti sanomalla; äiti oksensin sänkyyn. No eihän se auttanu ku alkaa pyykkään ja tekee petiä ja laittaa sankkoa lapselle. Onneksi hänellä meni se ohi oksentaminen ohitte ja seuraavana päivänä kärsi vain huonosta olosta. 

No miehän aloitin sit oksentamisen seuraavan yönä ja kuumekkin nousi mukavasti, et meni aikalailla sängynpohjalla tähän päivään saakka. Tai oikeastaa nukuin tiistain ja viel seuraavan yönki, niin kaippa se autto sit. Mut täytyy sanoa, et kyl tuo mun lapsi on epeli ku se pärjäs vaikka äiti oli sängynpohjalla ja viel jakso muaki hoivata. 

Tänään tosiaan oon jaksanut olla tolpillani, vaikka pää on edelleen kipeä ja olo hieman heikko. Mut jaksoin jatkaa kaverin villasukan kutomista, katsottiin Jali ja suklaatehdas. 

Päässä vaan pyörii ajatuksia ihan liikaa taas vaihteeksi ja kiroan taas niitä tunteita alimpaan helvettiin. Koska järki sanoo toista ja tunteet toista, järki on voitolla, mutta tunteet ei anna unohtaa ja aina välillä tulee se ajatus että mitä jos? Mutta onneksi järki on vielä voimakkaampi. 

Enkä mä edelleenkää tiedä haluanko mä seurustella, mutta kaipaan rakkautta, hellyyttä, läheisyyttä, sitä että olisin jollekkin tärkeä ja että joku välittäisi minusta. Olisi se kainalo johon käpertyä, joku jonka olkaa vaste itkeä, sais säännöllistä seksiä. Koska seksi on aina parasta sillonku kumppani on tuttu ja häneen voi luottaa. 

Yhenillan jutut on perseestä ja siksi en niitä oikein harrastakkaa. Seksisuhteet on mukavia silloin kun ne toimivat ja kummallaki on sama ajatus siitä. Koska mun mielestä aina uuden ihmisen kanssa ensimmäinen seksikerta on hieman hapuileva tai ainakaan mä en osaa täysin rentoutua ja antaa ihan parastani. Tai en tiedä johtuuko se siitä että en ole sinut kroppani kanssa, mutta toki mä myös aattelen olinko hyvä yms. 

Seksisuhteissakin on vaan ne haasteet, usein käy niin että jompikumpi osapuoli ihastuu toiseen ja homma kusee siihen. Sitten on myös ne missä toinen saa enemmän kuin toinen tai se toimii vain toisen ehdoilla, että pannaan vain silloin kuin toinen haluaa. Mutta on myös semmosiaki mitkä toimii ainakin jonku aikaa ja sit ku lakkaa toimimasta, niin eihän se ole kuin laittaa ku homma poikki.

ÄÄ haluan rakkautta.

Unet nuo alitajunnan mystiset viestit

Ystäväni sanoin minulle kerran, että unet ovat alitajunnan tapa viestiä sulle, aina välillä voin allekirjoittaa asian täysin ja aina välillä mietin mun alitajunnan täytyy olla sekaisin. On myös paljon unia mitä ei muista aamulla, unia mitä näet toistuvasti, mutta välissä saattaa olla pidempikin aika ja unia joita voit jatkaa vaikka kävisit välillä hereillä sekä tietty myös painajaisia. 

Oon huomannut, että jos katon sarjoja useamman jakson peräjälkeen ne tulee jostain syystä uniin tai joku henkilöhahmo sieltä. Ja raskausaikana en voinu kattoa salkkareita olleskaa, koska näin painajaisia Taalasmaan Ullasta ja Seposta (tosin en kyseistä sarjaa seurannu sillonkaa, enkä näkyäänkään, mut olin majotuksessa kummitätilläni ja hän seurasi, joten pakosta jouduin kattoo).

Mut huomaan että jos mulla oikein ikävä vaikka jotain ihmistä näen hänestä usein unta. Myös mun epävarmuus ihmissuhteissa heijastuu usein uniini sekä välillä mun unissa esiintyy ihmisiä joiden kanssa en ole ollut tekemisissä välttämättä moneen vuoteen, kuten entisiä koulukavereita, samaten myös paikkoja joissa ei ole vuosiin käynyt. Joskus unissa tapahtuu myös asioita, joita ei ainakaa ole myöntänyt itselleen että niiden haluaisi tapahtuvan, mutta sen unen jälkeen saattaa asiaa ajatella eritavalla.

Maailman parhainta on nähdä unta josta et haluaisi edes herätä ja sit onki ihanaa jos vaikka käyt hereillä, mutta onnistut jatkamaan sitä unta mikä jäi kesken. Varsinkin ku mun masennus oli pahimmillaan, myönnän että välillä en halunut edes herätä koska musta oli niin ihana vaan nähdä unia, koska niissä mä olin onnellinen.

Ja syy miksi päädyin kirjottamaan tämmöisen postauksen on se, että on taas ollu kaks aamua jolloin en olisi halunnut herätä ollenkaan, en muista mitä unia olen nähnyt, mutta sen tien että ne on olleet hyviä, koska en halua herätä todellisuuteen. 

Tänään anttilan liukuportaissa koin kunnon sydämentykytyksiä, koska katsoin eka että mun viikonloppuinen sänkyseurani nousi liukuportaita ylös, kunnes tarkempi katsominen osoitti ettei se ole näin. Mutta en ymmärrä miks mun sydän alkoi pamppailla niin järkyttävästi, koska me ollaan ystäviä joten mikä syys mun ois jännittää hänen näkemistään?

Rakkaus on raskasta

Lainaan nyt Herra Ylpön biisin nimeä, mutta jotenki vaan sopi mielialaan niin hyvin. Koska tänään rakkaus tuntuu vaan niin raskaalta ja puhun nyt kaikesta rakkaudesta. Lapsen kanssa on mennyt hyvin ja ei olla tapeltu eikä tahkottu, mutta juurikin nyt joulu tekee tän tunteen.

Mä haluan viettää joulun mökillä ja lapsikin halus eka, mutta tänään hän sitten muutti kuitenkin mieltään soitettua isällee ja haluaaki viettää joulun isän kanssa. No ei siinä, jos lapsi niin haluaa niin silloin hän saa niin tehdä, mutta toki päässä alkoi heti tulee mielikuvat, et joulu ei tunnu joululta jne. Tähän saakka ollaan vietetty joulut niin että vaihdetaan aina jouluaattona jossain vaiheessa lapsi, koska molempien porukat asuu 35km säteellä toisistaan ja minulla on hyvät välit exän perheen kanssa, niin olen myös sitten käynyt heillä tekemässä jouluvierailuni samalla kun haen tai vien lapsi.

Kaikki vaan taas tuntuu niin sekavalta ja hankalalta. Taas näitä päiviä kun kiroan, että pitää olla tunteet, vaikka pyrinki käyttään sitä järkeä, niin sydän sanoo silti taas ihan toista ku mitä järki.

Pitää varmaan alkaa tutustuu paremmin tuohon oiva ohjelmaa minkä mun lääkäri käski ladata puhelimella ja alkaa tuohon itsensän opetteluun oikeen kunnolla, tai mitä tietoisuusharjoituksia ne ikinä olivatkaan, koska niillä pääsis eroon näistä ajatuksista/tunteista.

Jotenki vaan taas semmonen et kaikkilla muilla onnistaa elämässä ja mie vaan junnaan paikallaan.

Järki vs tunteet = himo vie voiton

Mä olen pakottanu itseni nykyään toimimaan järjen mukaan, siirrän usein tunteeni syrjään ja järkeistän asiat, koska en halua että muhun sattuu. Ja puhun nyt miehistä eli ihastuksista tai semmosista. Toki saatan aina joskus harhautua, mutta pyrin aina säilyttämään järjen.
No tuli vain viikonloppuna todettua, että näitä kahtakin voimakkaampi tunne on kuitenkin himo, joka näköjään sumentaa tuon järjenkin ainakin minun kohdalla.

Päätin sitten puolenvuoden erittäin harkitun ja tarkoituksellisen selibaattini viikonloppuna (itsetyydytystä ei lasketa). Ja tämä tapahtui tyypin kanssa jonka oon harrastanu aikasemmin seksiä, sillon kännimoka, tyyppi ei ole vastenmielinen tai muutakaan, mutta no asiassa on monta muttaa. Ei olimme molemmat sinkkuja kun tää tapahtui ekaa kertaa ja toki nytkin olemme. Mutta rikoin kuitenki yhtä/kahta periaattettani silloin ja rikoin sitä taas, nyt toki melkoisen tietoisesti.
Kaverin entisiin ei sekaannuta, mutta entä jos sekaannuin myös samalla mun ystävään?? Tilanne on/oli todella kinkkinen ja sekava. Ja tosiaan nyt puolivuotta myöhemmin sama tapahtui taas, toisaalta olikin tän halunnut tapahtuvan, mutta toisaalta tunnen asiasta kuitenki taas erittäin ristiriitaisia tunteita, koska no en suoraan sanoen tie mitä toivon ja olen kiinnostunu toisesta, mutta tien ettei se oo musta.
Toisaalta toivon, et voitas jatkaa tyylil friends with benefits ja kyl seki siihen tyyliin sano, mut niin se sano viimeksikki ja tosiaan en tie kannattaako sit oikeasti sotkee ystävyyttä ja seksiä tän enempää, koska yleensä niistä ei kuitenkaa ole seurannut mitää hyvää. Koska ihmisillä on nuo tunteet.

Sanotaanko et pää on sekaisin ja no en tie onko tunteetki sekasin. Miks kaik ei vaa voi olla helppoa, miksi ihminen josta kiinnostun ei vaa vois kiinnostuu musta ja sitten naks. Mutta yleensä käy aina niin et mä kiinnostun sellasista jotka ei musta ja sit jotka kiinnostuu musta niin mä en niistä.
Toki ei tää sinkkunakaa olo oo vastenmielistä, mutta ois vaan kiva saaha sitä läheisyyttä ja lämpöä ja säännöllistä seksiä. Koska yksi syy miksi myös lankesin oli se, että sain myös sitä läheisyyttä ja sitä itsetunnon pönkitystä, kelpaan edes jollekki, vaikkakin sitten sen vuoksi.

PS. Robin on livenä ihan pirun kova ja sain bailata niin et pohkeissa tuntuu.

Voisko tää jo loppua

Taas semmonen i hate my life fiilis. Aamulla oli aivan mahtava fiilis ja yhtäkkiä se muuttu, sit kävin kaverin luona kylässä ja se oli taas hetken parempi, kun taas se on ihan paska.
Alkaa oikeesti niin ottaa päähän tää aaltoiltu, voisko olla edes vähä pidempi tasempi pätkä kuin vuorokausi?

Joo tien mun pitäs/pitää tehdä asialle itse myös jotain. Musta tää negatiivisuus varmaan on lähtösin. Mutta on taas vaan semmonen olo, että tuonne peiton alle ois niin perkl mukava jäähä tekee se talvipesä ja itkee kaikki paska pois. Ja ku en osaa edes sanoa tarkallee mikä paska. Tai no en tie taas ja aina ja ikuisesti tää ongelma, ystävät. Onhan mulla niitä vai onko oikeasti sittenkään ku ne muutama?
Mä en edes enää jaksa ehotella, et nähtäiskö tai ottaa erityisemmin yhteyttä, ku ei muhunkaa otetaan. Olkoon vaikka nää kämpän seinät alkaaki kaatuilla niskaan ja täältä alkaa haluamaan pois ihmisten ilmoille, niin ehkä on vaan parempi et mä eristäydyn tänne.

Mietintää aiheuttaa myös se että muuttasinko mä paikkakuntaa vai en. Toisaalta mua kiehtois, mutta oisko se elämä kummempaa sit kuitenkaa, oisko mulla sittenkää niitä kavereita/ystäviä siellä. Ja suurin ongelma on et siellä on alakoulu evakossa pitkin kyliä sisäilmaongelmien takia ja lapseni on valmiiksi astmaatikko, joten tökkii sen puolesta aika pahasti.
Toinen mietinnän aihe on, että otanko koiran vai enkö otan. Talous on muutenki kuralla, niin kannattaako tähän saumaan hankkia vai ei. Ja sit se et kulkeminen hankaloittuu, koska kuitenki on paikkoja mihin en voi koiran kanssa mennä, niin sitten mistä sille hoitaja tai minne sen saa hoitoon jne. Toisaalta taas se aktivois mua ulkoilemaan, sais lisää sisältöä elämään ja mä oon koiraa kuitenkin halunnun jo vuodesta 2002 säännöllisen epäsäännöllisesti ja vieläkään sitä mulla ei ole.

Tule pysyvä lumi tule

Alkuviikon laps sairasti ja ku hää parantu, niin mie sairastuin. Luojan kiitos mun kuume onneksi kesti vaan päivän tai varmaa kaks, mut ku oli niin kauhee päänsärky sillon edellisenä, et alotin aamun jo särkylääkkeellä ja sit söinki niitä tasasesti pitkin päivää. No mutta kauhee nuha jäi jälelle, yyh.

Mutta oli niin ihanaa ku oli useampana päivänä pakkasta ja kaikki oli ihan kuurassa, koska oli paljo nätimmän näköstä ja myös valosampaan. Lauantaina oli ihan pakko ajaa mökille, ku ei siel oltu kolmeeviikkon käyty ja tietty sit tuli valokuvailtua illalla ku nätti kuu ja muutenki vähä yrittää treenata tuota pimeällä kuvaamista. 

Mutta ihan parasta oli herätä tänä aamuna ja tajuta et sataa lunta. Vaikka päivä olikin harmaa, niin olin silti niin iloinen kun satoi lunta jee, mä niin rakastan talvea ja eritoten lunta ja varsinkin ensilumi on maailman paras asia (toki tää ei ollut ensi lumi, mutta kuitenkin).

No tottakai mä tartuin taas kameraan ja kuvailin vähä kaikkea, sekä tietty tein tän talven ekan lumienkelin <3. 

Mutta pettymys oli kuitenki suuri ku päästii kotiin ja ajoin kuvat koneelle :( Ilta kuvat olivat liian pimeitä ja tän päivät kuvat melkosen harmaita, huoh. Eli eiku opettelua edellee nuo valotukset ja aukot. Ja sit pitäs joku kuvankäsittely ohjelma saaha koneella ja senki käyttö taas opetella, niin sais ainakin yrittää sen avulla pelastaa kuvia.

Sairasloma

Kävin eilen akuutti-tiimin lääkärillä ja hän jatkoi mun sairaslomaa vuoden loppuun saakka. Mutta koska mun tila on kuite kohentunut BDI-kyselyssä enää vain 16 pistettä ku viel kuukausi sitten oli 30, niin siirryn LKS psykiatrianpolin asiakkaaksi. Toisaalta mua ei sinänsä haittaa, koska ilmeisesti viimeinkin mua "tutkittas" eli saisin ehkä jotain diagnoosia ja mahdollisesti terapiaakin.

Nyt mun täytys vaan sit todellakin hoitaa itseäni kuntoon. Lääkärikin suositteli, että tutustuisin itsehoito oppaisiin, kävin eilen kirjastossa katteleenki sitä kirjaa mitä lääkäri suositteli, mutta se oli lainassa, mutta en jaksanut viel varata sitä.

Tää viikko on menny lapsen kanssa kotona, koska hän on ollu kuumeessa. Ollaan lähinnä katottu leffoja ja pelattu pleikkalla harry potter legoa. Ja nyt ku muksu on terve, niin meikälle iski sit yskä ja sen takia on kurkku kipeenä ku yskii.

Perjantaina menenki kattomaan ku entisen luokkakaverit saavat lakkinsa, koska he valmistuivat ajallaan (toisin kun minä). Olen toki onnellinen heidän puolestaan, mutta tietty itseä harmittaa ku ite en valmistunut.

"Loma" ohi

Lapsella oli tosiaan syysloma, joten hän meni isälleen ja mie menin serkkuni ja hänen avokin luo lomaileen Ouluun. Oli erittäin virkistävä loma. Sain jopa pari kertaa käytyä fribaamassa serkkujeni kanssa ja kävimpäs myös keilaamassa. Hauska laji, sitä vaan tulee harrastettua ihan liian harvoin.
Otin kyl erittäin lunkisti ja en ressannu mistää, enkä pahemmin murehtinu tai ajetellu mitää turhaa, mitä ois koton saattanu tulla tehtyä.

Mut voin sanoa, että kyl kotiinki on aina mukava tulla varsinki tuommosen reilun viikon poissaolon jälkeen. Varsinki ku sain tuon karvasen lapsenkin (kissan) mummolasta kotiin ja tietty tuon mun auringon sieltä isältään, vaikka toki me kävimme uimassa Edenissä viikolla tyvären ja hänen tätinsä kanssa.

Sit vaa arki iski vastaan heti näin sunnuntaina, pitää hoitaa heti maanantaina monta asiaa. Kyselee paljon maksaa autonhuolto, vaihtaa talvirenkaat autoon ja viiä papereita. Ja sit on tiistaina aika hoitajalle ja keskiviikkona lapsen koulussa palaveri, mitä ootan aika kauhulla ku vähä epäselvää mulle et minkä takia me nyt palaveerataan.

Voihan väsymys

En kestä tätä, oon koko ajan niin väsynyt. Nukun ihan helposti 11-12h ja silti väsyttää tai vaik nukkusin vähemmänkin, niin siltikin väsyttää. Saatan nukahtaa kesken telkkarin kattomisen tai lukemisen. Just ja just jaksaa kotihommat tehä ja siin se. Paitsi eilen koin jonku virta piikin ja jaksoin siivota kämpän ja tehä viel juustokakun. Sit en jaksa seurustella oikee ihmistenkää kanssa, kävin tätini luona kylässä niin luin vaan lehtee ja tein palapeliä, harvakseltaan keskustelin hänen kanssa. Onneksi on tuo pirpana, et sukulaiset (tädit) aina oottaakin enemmän sen näkemistä ja sen kans touhuamista ja mä meen siin sivussa.

Myös menee hermot exään, ku pitää tapella sen kanssa elareista ja sit otettiin aikoinaan kissa, koska hän halus ja no kissa jäi erossa mulle, koska se on lapselle tärkeä, mut exä lupas et se voi ottaa myös kissaa sinne silloin ku lapsikin tulee. No kummasti ei sen jälkeen ole ottanu ku laitto uuden emäntänsä kanssa kissan, vaikka ne kissat tulee keskenään toimeen hyvin. Niin nytki oisin tarvinnu kissalle hoitopaikan, niin ei voi tulla. Onneksi äitini lupas ottaa kissan vaikkakin joudun nyt sen sit asiasta tähen kuskaa erille paikkakunnalle, kun itse menen Ouluun. Kun taas exä ois sijainnut siel Oulussa.

Mut tosiaan voin taas vaan kehuu, et on mulla ihana ystävä/ystävät. Halus mut niin kovasti heille kylään, et kustantaa mulle polttoaineet (maksan osan takaisin kun kykenen), että pääsen heidän luokse.

Taloudellisesti todella ressaava tilannen, juurikin ku evä ei oo maksanu viime eikä tän kuun elareita. Ne rahat mitä sain alkukuusta meni laskuihin ja seuraavat tuleekin kuun lopussa, et vähä tosiaan tämmönen itkun sekainen tunnelma ollut viime aikoina. Koska mä ressaan rahasta ihan sikana. Haluan pitää luottotiedot kunnossa hinnalla millä hyvänsä. Et on kyl taas melkosta taiteilua tää talous, ku tippu kuiten ylipuolella tulost täs syksyllä, niin viel tämmönen pien sopeutumisvaihe päällä ja en oo viel kerenny saaha päätöstä, et saanko iltapäiväkerho maksuista helpotusta yms.

Tällä hetkellä voin sanoa vaan olevani niin pirun väsynyt elämääni. Onneksi kuite aina nuit valonpilkahuksiakin tulee.

Tuplasuklaajuustokakku

Apulanta

Olen viime viikkoina kuunnellut erittäin paljon Apulantaa, varsinki niit ihan ensimmäisiä levyjä ja nyt sitten tätä syytteitä ja selityksiä - 52 parasta kokoelmaa. Monien biisien sanat liippaa niin läheltä omaa elämää tai mielialaa/tunnetta. Tässä nyt pari biisiä mitä tänään oon kuunnellu uudestaan ja uudestaan. 

Apulanta - Ihme

Albumi: Kaikki kolmesta pahasta (2012)

Liian moneen päivään ryhtynyt en oo mihinkään järkevään

Luulin et menetin kosketuksen, siihen mikä on tärkeää

Mistähän sen tietäää milloin on syytä huoleen,

kun huumorilla ei saa kuitattua enää kaikkee.

Ja ymmärtää tilanteen luonteen,

pelkään niin paljon että joskus vielä oon katkera, vanha ja yksin.

Kun vaihtoehdot näyttää loputtomilta, mutta aika on raskaampaa kuin koskaan ennen.

Tunnistan itsessä kaikki oireet, mitkä sopivat johonkin tautiin

Pitkään on kaikki ollut liian hyvin, joten on syytä mennä paniikkiin

Haluaisin hengittää vierasta ilmaa tänään, jonka tuoksussa on jonkinlainen luvattu maa.

Vaikka mä en sellaiseen usko,

pelkään niin paljon että joskus vielä oon katkera, vanha ja yksin.

Kun vaihtoehdot näyttää loputtomilta, mutta aika on käymässä loppuun.

Paremman puutteessa jokainen saa tehdä ihmeensä itse.

Herättää kuolleet ja sokean saattaa näkemään silmillä kerran sammuneillaan..

Ihmeeni sua kuinka kaipaankaan, etsin sua. Alkaa olla aikaa.

Paikalla et juokse askeltakaan, antaudu tai kaadan kummatkin.

pelkään niin paljon että joskus vielä oon katkera, vanha ja yksin.

Kun vaihtoehdot näyttää loputtomilta, mutta aika on käymässä loppuun.

Paremman puutteessa jokainen saa tehdä ihmeensä itse.

Herättää kuolleet ja sokean saattaa näkemään silmillä kerran sammuneillaan..

Apulanta - Muistijäljet

Albumi: Heinola 10 (2001)

Kaupungin äänet jo kuolleet pois
Jäljelle jääneet vain sirpaleet
Maalattuna kasvoilla on merkit kauneuden
Muistijäljet kuitenkaan ei peity alle sen
Sun kädessä on maailma
Missä mut tehtiin lasista
Aina jotain saa silti lahjaksi
Katsoo ei saa helvettiin
Koska se katsoo takaisin
Aina jotain saa vastalahjaksi
Rauta on kylmää vasten poskea
Kättesi jälkeen vereslihalla
Niinkuin polttomerkitty sä olit silmiini
Olet mulle liekit ja minä bensiini
Sun kädessä on maailma
Missä mut tehtiin lasista
Aina jotain saa silti lahjaksi
Katsoo ei saa helvettiin
Koska se katsoo takaisin
Aina jotain saa vastalahjaksi

ystävät/ystävyys

Oon vaan viime aikoina miettiny ystävyyttä ja kaveruutta ylipäätänsä, et mistä tietää onko se ystävyys aitoa ja molemmin puoleista, vai onko se vain yksipuolista. Ja sen et missä menee ystävän ja kaverin raja.
Olen sosiaalisesti erittäin lahjakas, suhteellisen avoinkin ihminen tiettyyn pisteeseen saakka ja tulen helposti toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja näin olen tutustun myös helposti uusiin ihmisiin. Mutta hyvin harva ihminen kuitenkaan saavuttaa sen mun täyden luottamuksen.
Et voin sanoa et mulla on paljon tuttuja ja kavereita, mutta loppujen lopuksia ystäviä mulla ei kuitenkaan montaa taida olla.

Ja sit on se, että monesti oon miettiny sitäkin, että ku tuntuu usein että mä oon se joka ottaa yhteyttä kyselee kuulumisia monenkin ihmisen kohdalla joita kuitenkin pidän ystävänä, että onko se sittenkään ystävyyttä, vai olenko mä vaan vainoharhainen. Ymmärrän toki ettei nyt välttämättä päivittäin tarvi olla yhteydessä, mutta jos oikeesti ihmisestä ei kuulu mitää enneku ite oot laittanu sen viestin niin.
Itse myönnän sen että olen maailman huonoin soittamaan, et mulle on paljon helpompaa just laittaa whatsappissa viestii tai facebookin chätis tai txt. Et jotenki vaan se soittaminen ei oo mulle helpoin tapa ja joskus on myös niitä tilanteita, että en edes halua puhua puhelimessa vaan juurikin ennemmin kirjoitan asiani.

Toki tän masennuksen myötä mulla on myös niitä hetkiä, etten halua/jaksa olla tekemisissä ihmisesten kanssa muuten kuin virtuaalisesti ja sitten myös on niitä päiviä ku en millään tahtois olla yksin, mutta silloin on just helpoin olla ystävän kanssa, koska silloin mä voin vaan olla, mennä ja maata sen sohvalla ja mun ei oo edes pakko puhua mitää, voin vaan olla, riittää ku tiedän etten toinen on läsnä, koska joskus ainoa asia mitä tarvin on se toisen ihmisen läsnäolo ja ne ystävät ymmärrätävät sen.

Tunnelukot

Kerran yks hoitaja laitto mut tekeen tunnelukkotestin ja muistin sen tässä yks ilta ja tänään tein sitten uudelleen tuon testin. Tulokset ovat aika pysäyttävät ja allekirjoitan kyllä sieltä asioita ja laittelen niitä nyt tähän, siis kohtia mitä allekirjoitan tai mitä tunnistan itsestäni.

Epäonnistuminen
Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva
Uskot olevasi tuomittu epäonnistumaan, ikään kuin sinulta puuttuisi jotain olennaisia taitoja tai kykyjä. Saatat verrata itseäsi muihin ja pitää itseäsi epäonnistuneena, huonompana tai lahjattomampana kuin toiset. Ajattelet että toiset ovat menestyneet paremmin, etkä anna arvoa omille saavutuksillesi. Saatat yrittää kompensoida epäonnistumisen tunnetta vaatimalla itseltäsi hyviä suorituksia ja virheettömyyttä. Ajan myötä usko omaan itseen heikkenee.

Rankaisevuus
Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva
Olet hyvin ankara itsellesi . Olet usein vihainen itsellesi ja moitit itseäsi tekemistäsi virheistä. Saatat miettiä tekemisiäsi jälkikäteen, ja tuntea syyllisyyttä tai häpeää siitä miten olet toiminut. Saatat olla vihainen itsellesi koska olet joskus heikko, tunteellinen tai tarvitseva. Jos jotain pahaa tapahtuu sinulle, saatat ajatella että se oli ansaittua, etkä kaipaa myötätuntoa tai sääliä. Lapsesi saattavat kuulla kunniansa jos asiat eivät mene mielesi mukaan. Sinun on vaikea antaa anteeksi itsellesi.

Riittämätön itsekontrolli
Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva
Olet impulsiivinen, annat mielijohteiden ohjata elämääsi. Sinun on vaikea hallita omia halujasi, tunteitasi ja mielen yllykkeitä. Et aina mieti tekojesi seuraamuksia, mikä saattaa sinut ongelmiin.Elämäsi on enemmän tai vähemmän kaaoksessa. Sinun voi olla vaikea ilmaista vihaasi rakentavasti, vaan se ilmenee raivokohtauksina ja sopimattomana käyttäytymisenä. Aloitat hankkeita hetken mielijohteesta, mutta hankkeet jäävät usein puolitiehen, ja niitä useita menossa yhtä aikaa.

Uhrautuminen
Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva
Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Jos asetat omat tarpeesi etusijalle, tunnet todennäköisesti syyllisyyden tunteita. Uhraudut omasta tahdostasi, et toisten vaatimuksesta, koska muiden tarpeet yksinkertaisesti ylittävät omasi. Saatat olla luonnostasi empaattinen, etkä halua toisten kokevan mielipahaa. Koet itsesi vahvaksi ja kannat vastuuta toisten hyvinvoinnista. Sinun on helppo olla toisia kohtaan ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kuuntelet yleensä toisten ongelmia ja kerrot omistasi vähän.

Vaativuus

Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva

Olet vaativa itseäsi kohtaan, vaikka luultavasti itse pidät vaativuuttasi ihan kohtuullisena. Et voi olla tyytyväinen itseesi jos et täytä vaatimuksiasi. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat ja iskevät ellet yllä koviin vaatimuksiisi. Ponnistelet välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheuttaa sinulle ahdistusta ja stressiä. Stressi saattaa ilmetä erilaisina fyysisinä oireina - unettomuutena, väsymyksenä tai paniikkikohtauksina. Sinun on vaikea rentoutua ja vain nauttia elämästä. Saatat olla enimmäkseen turhautunut ja ärtynyt itseesi. Elämä on suorittamista.

Kaltoin kohtelu

Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva

Pelkäät, että ihmiset haavoittavat tai käyttävät sinua jollain tavoin hyväkseen. Sinun on yleensä vaikea luottaa ihmisiin. Olet varovainen ja saatat testata ovatko ihmiset luottamuksesi arvoisia

Emotionaalinen estyneisyys

Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva

Sinun on vaikea ilmaista tunteitasi spontaanisti. Uskot että tunteet on parempi pitää sisällään ja siksi pyrit kontrolloimaan itseäsi, varsinkin muiden seurassa. Sisällesi on luultavasti kertynyt paljon vihaa ja mielipahaa, joka on ilmaisematta. 

Pessimistisyys

Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva

Olet pessimisti, ja kiinnität huomiota enemmän elämäsi kielteisiin kuin positiivisiin asioihin. Jos asiat tuntuvat menevän hyvin, se vaikuttaa vain väliaikaiselta. 

Oikeutus

Tunnelukon voimakkuus: vahva

Haluat että asiat menevät niin kuin sinä haluat. Sinun on vaikea hyväksyä vastustusta, kun haluat jotain. Haluat varmistua siitä että saat kaiken mitä haluat, miten haluat ja koska haluat. Tylsistyt ja pitkästyt helposti. 

Tunnevaje

Tunnelukon voimakkuus: vahva

Sinusta tuntuu että kukaan ei tyydytä rakkauden ja huolenpidon tarvettasi.Saatat välttää rakkaussuhteita, suhteet jäävät lyhyeksi tai sitten suojaat itseäsi ihastumalla henkilöön joka ei ole saatavilla. Saatat odottaa, että rakastettusi pitäisi lukea ajatuksesi ja osaisi automaattisesti tyydyttää hellyyden ja läheisyyden tarpeesi. Uskot ettet koskaan löydä elämäsi kumppania ja ettet ikinä saa tarvitsemaasi rakkautta.

Suojattomuus

Tunnelukon voimakkuus: vahva

Olet kova huolehtimaan. Murehdit  terveyttäsi, taloudenhoitoa. 

Ulkopuolisuus

Tunnelukon voimakkuus: vahva

Ehkä tunnet itsesi erilaiseksi, ulkopuoliseksi. Uusien ihmisten kanssa tunnet olosi epämukavaksi etkä oikein tiedä mitä sanoisit. Saatat arkailla huomion kohteena olemista ja jännittää esiintymistä. Ryhmässä saatat teeskennellä olevasi enemmän muiden kaltainen tai haluat antaa hyvän vaikutelman itsestäsi. Läheisissä suhteissa tunnet olosi varmemmaksi ja levollisemmaksi - voit olla enemmän oma itsesi. 

Vajavuus

Tunnelukon voimakkuus: keskivahva

Olemassaoloasi leimaa arvottomuuden kokemus, joka ilmenee uskomuksena omasta kelvottomuudesta. Saatat puhua itsestäsi alentavaan sävyyn, olet kriittinen, ankara ja vihainen itsellesi. Ikään kuin sinussa olisi sisimmässäsi jotain häpeällistä ja vastenmielistä, joka pitää piilossa. Luultavasti peittelet ongelmiasi ja virheitäsi ja välttelet niistä puhumista ettei häpeän tunne valtaisi sinua. Koet muiden sanomiset herkästi arvosteluna ja kritiikkinä, jolloin vajavuuden tunteesi saattaa saada sinut suuttumaan.

 

Riippuvuus

Tunnelukon voimakkuus: heikko

Et luota omaan arviointikykyysi. Luultavasti olet edelleen läheisissä tekemisissä vanhempiesi kanssa. Päätösten tekeminen on sinusta vaikeaa,muutat mieltäsi monta kertaa ja lopuksi saatat olla kuitenkin epävarma päätöksestäsi. 

Tunnelukko                            Voimakkuus
Epäonnistuminen                     erittäin vahva
Rankaisevuus                           erittäin vahva
Riittämätön itsekontrolli          erittäin vahva
Uhrautuminen                          erittäin vahva
Vaativuus                                 erittäin vahva
Kaltoin kohtelu                        erittäin vahva
Emotionaalinen estyneisyys    erittäin vahva
Pessimistisyys                          erittäin vahva
Hylkääminen                            vahva
Oikeutus                                   vahva
Tunnevaje                                vahva
Suojattomuus                           vahva
Ulkopuolisuus                          vahva
Vajavuus                                  keskivahva
Riippuvuus                               heikko
Kietoutuneisuus                       heikko en löytäny mitää muhun sopivaa
Alistuminen                             ei tunnelukkoa
Hyväksynnän haku                  ei tunnelukkoa

Viikonloppuni mun

Viikonlopun vietin jo todella perinteisellä tavalla, eli mökillä ja ai että mä taas nautin. Todellista terapiaa nimittäin, luonto ja tärkeitä ihmisiä sekä nauramista ja keskustelua.
Mulle tuo luonto on terapiaa sekä aika perheen, ystävien ja suvun kanssa. Varsinkin kun tuo nauru on taas löytäny tien takaisin elämääni.

Ajatus ei oikeen kulje, mielialat heitelly taas tänään vähä laidasta laitaan tai oikeammin kaikki oli hyvin niin kauan ku hyppäsin auton rattiin ja lähin ajamaan kotiin, ajaessa oli taas liikaa aikaa ajatella ja mieliala kääntyi laskuun.

Sekavaa

Tänään ollu semmonen päivä, että hohhoijaa.

Oon itkeny ja naurana ja taas itkeny ja itkuun oon vaan saattanu purskahtaa siks et kädest tippu paperit lattialle. Ja sit oon vaan yhtäkkiä saattanu purskahtaa nauramaan, suorastaan pelottavaa. 

No onneksi sain itseni sen verran kasaan, että kykenen mennä koululle ja tekeen sen keskeytyksen. Nyt olen vuodenloppuun asti ja tutkin itseäni ja parannan itseäni.

On myös asia mitä mietin aina välillä, että miks mun kaik mies jutut kusee. Siis kelpaan panoksi ja kaveriksi, mut ilmeisesti musta sit oo tyttöystäväksi. Tosin olin pitkään kyl niin etten edes halunnut suhteeseen, mutta kävi se aina välil sillonki mielessä, et miks kukaan ei halua edes mun kanssa suhteeseen.

Nyt oon pikkuhiljaa jopa valmis parisuhteeseen, toki tässä tilanteessa en tie onko se edes järkevää, mutta niin eihän nuit ottajiakaan ole. Tein jonku tunnelukkotestin tässä keväällä kun olin vähä aikaa eri hoitaja, siinä mun yks tunnelukko oli sitoutumiskammo ja kuvauksena luki, että ihastun aina sellaisiin joita en voi saada. 

Musta on myös tullu vanhemmiten sekä eron, että muutaman sen jälkeisen miesjutun takia (joista ei tullut sit muuta ku sitä kaveruutta) niin todella kyyninenki ja pelkäänki rakastua tai heittäytyä edes tunteidenvietäväksi, en halua että muhun sattuu. Kaveri kyllä sanoin, että tällä systeemillä mä en onnea löydä ja hän on ehkä oikeassa.

Mä monesti järkeistän asioita ja en kuuntele sydäntäni vaan sysään tunteeni syrjään, joidenki mielestä mä olen jopa kylmä ihminen ja mä kuulemma näytän melkee aina tylyltä tuolla kulkiessani tai jossain ollessa, jos en ole kanssakäymisessä jonku ihmisen kanssa. Kai mulla on joku suojakuorikin sit vielä.

Täällä satoi eilen ensilumi ja mä ootin sitä ihan innoissaan ja siltikään en kyennyt nauttimaan siitä. Mä ootin vaan et oisin päässy tekeen lumienkeleitä ja lumiukon, no sit ku se lumi oli täällä maassa asti, oli jo yö. Ja tosiaan aamulla olin sitten niin väsynyt/maassa, että se lumi ei saanu mua piristyyn, joten en ole käynyt tekee perinteistä ensilumen lumienkeliä ja lumiukkoa tänävuonna ja seki harmittaa mua, koska en saanut edes sitäkään aikaan.

Mä taidan olla liian itsekriittinen ja syyllistä itseäni erittäin paljon.

Takki tyhkä

Erittäin osuvasti kuvattu

Tältä tuntui taas tänään

Ollu henkisesti erittäin raskas päivä tänään, ollu palaveria vähä kaikkien mahdollisten tyyppien kaa. Aamusta oli ensin koulukuraattorin ja sosiaalityöntekijän kanssa tapaaminen, mikä oli sinänsä positiivinen, mutta aina ne on kuitenki rankkoja.
Kuraattori suositteli, että keskeytän opinnot vuoden loppuun saakka ja hoidan itseni kuntoon ja en kyllä itsekkää ajatusta pahana pidä.

No sitten mulla oli tapaaminen lääkärin, mun hoitajan ja toisen sosiaalityöntekijän kanssa (joka tuli tapaamiseen paljon myöhemmin).
No tein taas BDI-testin, tehnyt sen viimeksi kaksiviikkoa sitten samalla lääkärille ja eipä nuo pisteet olla tuossa kahdessa viikossa muuttunu kuin kahdella, no tällä kertaa hän kuitenkin kävi mun kanssa läpi nuo vastaukset, niinku kuulunkin tai ainakin näin meille koulussa opetettiin. No siinä aikamme raatattu hän totesi et joo sun pisteet on 30 ja vaikee sanoa että mikä nyt on sitten masennuksesta johtuvaa ja mikä muusta.
Siin vaiheessa sain todellakin kerätä itteeni, etten purskaha itkuun. Koska tuli taas jälleen semmonen olo, et mä kuvittelen kaiken. Niinkuin tuli mun aikasemmankin hoitajan kanssa, hänestä minulla nimittäin ei ollut masennusta, vaan mun elämästä puuttui parisuhde tai olin muuten sairas.
Kuitenkin lääkäri päätti kirjoittaa minulle sairaslomaa lokakuunloppuun saakka, mut yllättäen mun tapaamiset hoitajana kanssa supistui vain kertaan viikossa vaikka tähän mennessä niitä on ollut kahdesti viikossa. Eli mun usko alkaa olemaan taas aika tiukilla, et ehkä mä vaan oikeasti olen hullu ja vika on vain minussa ja kuvittelen kaiken.

Mutta voin todeta, että mulla on maailman parhaat ystävät ja sukulaiset. Onneksi he jaksoivat kuunnella murheeni ja kummipoika tuli piristämään äitinsä kanssa mua. Kiitos heille erittäin paljon, koska ilman heitä olisin käpertynyt luultavasti vain sängynpohjalle ja vajonnut liikaa oman pääni sisään.

Vuoristorata

Mä tein ihmeen ja sain jopa raahattua itseni sängystä ylös 7:40 ja antanu itseni mennä sinne takaisin. Olin kerrankin normaali äiti ja etsin lapselle aamulla toppavaatteet ja huolehdin, et se söi ja sanoin millon pitää mennä. Normaalisti mä vaan huudan sängystä et ylös, pue, syö ja sit ku sen pitää mennä.

Olin hyväntuulinen, sosiaalinen jopa hymyileväinen ja nauravainen aamupäivän ja oikeastaan päivänkin ajan, kunnes en enää kyenny pysyy hereillä ja nukahdin, en tie nukuinko liian kauan vai mikäs piru oli ku herättyäni olin perseelle ammuttu karhu ja päätäki särki mukavasti.

No eikös lapseni sattunu tulemaan kotiin ja alkuun meniki ihan jees, mut sit se alko kärtää jotain ja mie sanoin sille ei, koska mulla särkee päätä ja olen pahalla päällä. No ei vissii uskonut vaan alko jankkaamaan ja no siitä seuras äidin räjähdys, eli tämä ihana huuto. Tottakai pyysin anteeksi sen jälkeen ja sanoin, että varoitin. Mutta en halua olla tämä äreä ja huutava äiti. Tää masennus on istuttanu muhun jonkun huono äiti syndroomaan, et mä peilaan itseeni aivan älyttömästi muihin vanhempiin ja olen todella kriittinen omaa vanhemmuuttani ja tekemisiäni kohtaan.

Toinen ongelma on tosiaankin tämä mun mielialojen ja tunnetilojen vuoristorata, syön siihen mielialaa tasaavaalääkettä ja se on poistanu multa ne kauheat raivokohtaukset ja hillittömät itkukohtaukset.
Mutta kyl mua ärsyttää tämäkin et ne saattaa seilata päivän aikana sieltä hyvästä, sinne täysin huonoon. Eli aamulla olen onnellinen ja illalla haluun vaan piiloon pahaa maailmaa.
Tottakai tunnetilojen vaihtelut on normaaleja, mutta tää just et ne heittää ihan laidasta laitaan, niin musta tää ei ole normaalia ja tää on todella kuluttavaa, joten syö mun niitä vähäisiäkin voimavaroja entisestään.

Vaikka tosiaan tänään juuri kaverille sanoin, että alkaa lääkitykset ilmeisesti purra, koska oon kuitenkin löytäny mun naurun uudelleen sekä sen puheliaisuuden. Mä puhun ja nauran paljon ja ne olivat hukassa tässä ja nyt ne alkaa tulemaan takaisin.

Päivä kerrallaan ja tänään on näköjään tälläinen päivä, ehkä nuo aikaiset aamuherätykset ei vaan oo viel mun juttu, koska niistä seuraa kuolema päivällä, josta seuraa ärrimurri.

Mistähän sitä aloittaisi

Oon blogia harkinnu pidemmän aikaa, mutta mulla ei ole konetta vuoteen, joten se on oikeastaan tyssänny vähän siihen. No nyt minulla on kone ja blogi ja loppu onkin sitten täysi arvoitus.

Alkuun varmaan kai ois hyvä ehkä kertoa jotain minusta tai taustoista kai, en ole ihan varma, mutta lähden nyt liikkeelle kuitenkin siitä.

Olen 30 nainen, yhden lapsen yksinhuoltaja, eronnu n.2vuotta sitten, sinkku. Sairastan tällähetkellä vakavaa masennusta ja olen opinnoistani sairaslomalla, vaikka valmistuminen olisi häämöttäny kulman takana, niin oli pakko kerranki kuunnella itseä ja puhaltaa peli poikki. 
Masennusta olen sairastanu keskimäärin puolet elämästäni, eriasteisina ja välillä ollu pidenpiä oireettomia tai no parempia kausia. 
Minulla on epäilty kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja se on kumottu ja taas epäilty, mitään muuta diagnoosia en ole koskaan saanut kuin masennus ja ahmishäiriö. Mua on hoidettu lääkkeillä ja keskustelulla ja olen myös ollu pidempiä aikoja ilman lääkkeitä (vuosia), koska menetin uskoni lääkkeisiin ja hoitoon jossakin välissä. 
Nyt olen ehkä viimeinkin osaavissa käsissä tai ehkä viimeinkin olen kuitenki jaksanut taistella itselleni sen hoidon minkä tarvitsen, vihdoinkin mä alan saamaan terapiaa ja mut diagnosoidaan tai ainakin jotain sen suuntaista, kun tämä akuuttivaihe on saatu tasaantumaan.

Olen pitänyt jonku aikaa päiväkirjaa tai oikeammin tunnepäiväkirjaa ja varmaan tämä blogi tulee toimimaan myös osittain semmoisena. Mutta parhaiten kirjoitan tunteistani aina käsin, joten ei voi tietää, mut uskon, että ainakin pätkiä kirjoituksistani tulen tänne julkaisemaan. Ongelmani on vaan liika itsekriittisyys...

Tämä on kai yhdenlaista omaa terapiaa minulle, koska mielini on täysi kaaos ja yritän saada sitä selkeämmäksi, sekä löytää sen hukkaan menneen itseni ja oppia myös tältä matkalta jotain, koska uskon että kaikella on joku tarkoitus.