Takki tyhkä

Erittäin osuvasti kuvattu

Tältä tuntui taas tänään

Ollu henkisesti erittäin raskas päivä tänään, ollu palaveria vähä kaikkien mahdollisten tyyppien kaa. Aamusta oli ensin koulukuraattorin ja sosiaalityöntekijän kanssa tapaaminen, mikä oli sinänsä positiivinen, mutta aina ne on kuitenki rankkoja.
Kuraattori suositteli, että keskeytän opinnot vuoden loppuun saakka ja hoidan itseni kuntoon ja en kyllä itsekkää ajatusta pahana pidä.

No sitten mulla oli tapaaminen lääkärin, mun hoitajan ja toisen sosiaalityöntekijän kanssa (joka tuli tapaamiseen paljon myöhemmin).
No tein taas BDI-testin, tehnyt sen viimeksi kaksiviikkoa sitten samalla lääkärille ja eipä nuo pisteet olla tuossa kahdessa viikossa muuttunu kuin kahdella, no tällä kertaa hän kuitenkin kävi mun kanssa läpi nuo vastaukset, niinku kuulunkin tai ainakin näin meille koulussa opetettiin. No siinä aikamme raatattu hän totesi et joo sun pisteet on 30 ja vaikee sanoa että mikä nyt on sitten masennuksesta johtuvaa ja mikä muusta.
Siin vaiheessa sain todellakin kerätä itteeni, etten purskaha itkuun. Koska tuli taas jälleen semmonen olo, et mä kuvittelen kaiken. Niinkuin tuli mun aikasemmankin hoitajan kanssa, hänestä minulla nimittäin ei ollut masennusta, vaan mun elämästä puuttui parisuhde tai olin muuten sairas.
Kuitenkin lääkäri päätti kirjoittaa minulle sairaslomaa lokakuunloppuun saakka, mut yllättäen mun tapaamiset hoitajana kanssa supistui vain kertaan viikossa vaikka tähän mennessä niitä on ollut kahdesti viikossa. Eli mun usko alkaa olemaan taas aika tiukilla, et ehkä mä vaan oikeasti olen hullu ja vika on vain minussa ja kuvittelen kaiken.

Mutta voin todeta, että mulla on maailman parhaat ystävät ja sukulaiset. Onneksi he jaksoivat kuunnella murheeni ja kummipoika tuli piristämään äitinsä kanssa mua. Kiitos heille erittäin paljon, koska ilman heitä olisin käpertynyt luultavasti vain sängynpohjalle ja vajonnut liikaa oman pääni sisään.