Arkistojen aarteita osa1

Löysin mun vanhan vihon jossa oli kirjoituksia vuodelta 2005, voin sanoa että olen jo silloin pohtinut samantapaisia asioita mitä tänäkin vuonna, niitäkin kirjoituksia tänne jonain päivänä laitan. Mutta nyt sukelletaan minun pääni sisänään vuodelle 2005. Vaikka kirjoitukset voisi ihan hyvin olla mun päänsisältä tältäkin päivältä.

4.2.2005
Sisälläni on tunne joka pyrkii ulos, se tunne on ahdistus ja ehkä osittain myös yksinäisyys. Tällä hetkellä ei oikein mikään suju, ihmissuhteet ehkä jotenkuten tai en tiedä niistäkään. Onko kaikki vain jotain teeskentelyä vai onko se todellista?

Välillä minusta tuntuu että elämäni on vain unta, loputonta painajaista.Toivon vain että joku päivä heräisin tästä. Tiedän myös, että kaikki on minusta itsestäni kiinni, saisin muutettua tätä painajaista jos tahtoisin, mutta nyt minulta puuttuu tahdonvoima tehdä se.

Tekisi mieli vain lähteä pois, kauas pois. Jättää kaikki taakseni ja palaisin joskus jos palaisin. Tiedän että tulisin kaipaamaan perhettäni ja tärkeimpiä ystäviäni. Jotenkin olen aina ollut levoton, mutta eritoten viimeiset viisivuotta, en viihdy oikein missään. Sanotaan että koti on siellä missä sydänkin, ilmeisesti minun sydän ei ole missään, koska en tunne mitään paikkaan kodikseni.

Tajusin myös että eroni jälkeen olen tullut varovaiseksi miesjutuissani, kiinnostun aina siitä josta tiedän etten häntä voi saada.  Tai oli eräs kenen kanssa olisin voinut aloittaa suhteen, mutta hän valitsi toisen ja satutti mua samalla suunnattomasti ja silti edelleen välitän hänestä. Hänen seurassaan on hyvä olla, ei tarvi sanoja voi vaan olla. Oikeastaan en tiedän haluanko parisuhdetta, ehkä mä vaan haluaisin unikaverin, kainalon johon käpertyä.
Pelkään tunnetta rakkaus se kahlitsee ihmistä liikaa tai ainakin minusta tuntuu siltä.

Olen tajunnut että olen muuttunu ja en enää täysin tunne itseäni. Välillä mietin kuka on tuo outo ihminen ruummiissani, kunnes tajuan että se olen minä, olematta kuitenkaan minä. Tarvitsisin aikaa tutustuakseni tähän uuteen minään, ehkä sitten kaikki olisi helpompaa, kun tuntusin itseni.
Ehkä tämä joskus helpottaa, ehkä joskus tiedän kuka olen ja mitä haluan elämältäni.

13.02.05
Ollappa kirkas tähtitaivan ja täysikuu joka heijastuu hangenpintaan, siellä minä tanssisin kuin koskaan ennen. Kesä ja kukkaniitty, sielläkin minä tanssisin seppele päässä ja välillä halaisin puuta. Syksy ja lehtikasa, tanssisin viskojen puusta pudonneita lehtiä ympäriinsä. Olla vapaa kuin taivaan lintu.

Tahtoisin olla mennikäinen (huom, mun mielestä mennikäinen on semmonen ku röllin Milli mennikäinen, enemmän keijun kaltainen). Vain silloin kun tanssin ja olen yhtä luonnon kanssa voin tuntea itseni vapaaksi ja mun sisäinen menninkäinen pääsee myös vapaaksi, edes hetkeksi.

Kulkea, kulkea vain tahtoisin. Tahtoisin vaan mennä maailman ääriin nähdä ja kokea kaikenlaista, tuntea suuria tunteita. Maailma on tuolla ja se odottaa minua, mutta olen vain jäänyt paikoilleni. Tuntuu kuin joku kahle pidättelisi minu, mutta en vain tiedä mikä.

Sieluni on levoton, mieleni on levoton, kukakohan minut kesyttäisi, mikä minut pysäyttäisi? Tahdon vain olla vapaa, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Hetkittäin tunnen että kuulun tänne, joskus luulen että kaikki on hyvin kunnes tajuan ettei ole. Aina kun alkaa näyttää/tuntuu, että nyt sujuu, niin ei meni kuin hetki ja tajuaa ettei niin ole.