Taas semmonen i hate my life fiilis. Aamulla oli aivan mahtava fiilis ja yhtäkkiä se muuttu, sit kävin kaverin luona kylässä ja se oli taas hetken parempi, kun taas se on ihan paska.
Alkaa oikeesti niin ottaa päähän tää aaltoiltu, voisko olla edes vähä pidempi tasempi pätkä kuin vuorokausi?
Joo tien mun pitäs/pitää tehdä asialle itse myös jotain. Musta tää negatiivisuus varmaan on lähtösin. Mutta on taas vaan semmonen olo, että tuonne peiton alle ois niin perkl mukava jäähä tekee se talvipesä ja itkee kaikki paska pois. Ja ku en osaa edes sanoa tarkallee mikä paska. Tai no en tie taas ja aina ja ikuisesti tää ongelma, ystävät. Onhan mulla niitä vai onko oikeasti sittenkään ku ne muutama?
Mä en edes enää jaksa ehotella, et nähtäiskö tai ottaa erityisemmin yhteyttä, ku ei muhunkaa otetaan. Olkoon vaikka nää kämpän seinät alkaaki kaatuilla niskaan ja täältä alkaa haluamaan pois ihmisten ilmoille, niin ehkä on vaan parempi et mä eristäydyn tänne.
Mietintää aiheuttaa myös se että muuttasinko mä paikkakuntaa vai en. Toisaalta mua kiehtois, mutta oisko se elämä kummempaa sit kuitenkaa, oisko mulla sittenkää niitä kavereita/ystäviä siellä. Ja suurin ongelma on et siellä on alakoulu evakossa pitkin kyliä sisäilmaongelmien takia ja lapseni on valmiiksi astmaatikko, joten tökkii sen puolesta aika pahasti.
Toinen mietinnän aihe on, että otanko koiran vai enkö otan. Talous on muutenki kuralla, niin kannattaako tähän saumaan hankkia vai ei. Ja sit se et kulkeminen hankaloittuu, koska kuitenki on paikkoja mihin en voi koiran kanssa mennä, niin sitten mistä sille hoitaja tai minne sen saa hoitoon jne. Toisaalta taas se aktivois mua ulkoilemaan, sais lisää sisältöä elämään ja mä oon koiraa kuitenkin halunnun jo vuodesta 2002 säännöllisen epäsäännöllisesti ja vieläkään sitä mulla ei ole.
Me ollaan täällä, kaukana, mutta kuitenki. Oot mielessä, vaikka ei sais ees viestiä laitettua... <3
VastaaPoista