Oon itkeny ja naurana ja taas itkeny ja itkuun oon vaan saattanu purskahtaa siks et kädest tippu paperit lattialle. Ja sit oon vaan yhtäkkiä saattanu purskahtaa nauramaan, suorastaan pelottavaa.
No onneksi sain itseni sen verran kasaan, että kykenen mennä koululle ja tekeen sen keskeytyksen. Nyt olen vuodenloppuun asti ja tutkin itseäni ja parannan itseäni.
On myös asia mitä mietin aina välillä, että miks mun kaik mies jutut kusee. Siis kelpaan panoksi ja kaveriksi, mut ilmeisesti musta sit oo tyttöystäväksi. Tosin olin pitkään kyl niin etten edes halunnut suhteeseen, mutta kävi se aina välil sillonki mielessä, et miks kukaan ei halua edes mun kanssa suhteeseen.
Nyt oon pikkuhiljaa jopa valmis parisuhteeseen, toki tässä tilanteessa en tie onko se edes järkevää, mutta niin eihän nuit ottajiakaan ole. Tein jonku tunnelukkotestin tässä keväällä kun olin vähä aikaa eri hoitaja, siinä mun yks tunnelukko oli sitoutumiskammo ja kuvauksena luki, että ihastun aina sellaisiin joita en voi saada.
Musta on myös tullu vanhemmiten sekä eron, että muutaman sen jälkeisen miesjutun takia (joista ei tullut sit muuta ku sitä kaveruutta) niin todella kyyninenki ja pelkäänki rakastua tai heittäytyä edes tunteidenvietäväksi, en halua että muhun sattuu. Kaveri kyllä sanoin, että tällä systeemillä mä en onnea löydä ja hän on ehkä oikeassa.
Mä monesti järkeistän asioita ja en kuuntele sydäntäni vaan sysään tunteeni syrjään, joidenki mielestä mä olen jopa kylmä ihminen ja mä kuulemma näytän melkee aina tylyltä tuolla kulkiessani tai jossain ollessa, jos en ole kanssakäymisessä jonku ihmisen kanssa. Kai mulla on joku suojakuorikin sit vielä.
Täällä satoi eilen ensilumi ja mä ootin sitä ihan innoissaan ja siltikään en kyennyt nauttimaan siitä. Mä ootin vaan et oisin päässy tekeen lumienkeleitä ja lumiukon, no sit ku se lumi oli täällä maassa asti, oli jo yö. Ja tosiaan aamulla olin sitten niin väsynyt/maassa, että se lumi ei saanu mua piristyyn, joten en ole käynyt tekee perinteistä ensilumen lumienkeliä ja lumiukkoa tänävuonna ja seki harmittaa mua, koska en saanut edes sitäkään aikaan.
Mä taidan olla liian itsekriittinen ja syyllistä itseäni erittäin paljon.
Tosta miesasiasta, mää vuosia ajattelin kauhun ja inhon sekaisin tuntein seurustelua, vaikka kuitenki halusin rakkautta ja läheisyyttä. Sitte erään kerran törmäsin Mieheen ja kuulu klik. En vaan voinu mitään sille, että siinä se oli. Hetkeksi unohdin suojamuurit ja muut ja annoin mennä, mikä mulle on tosi outoa ja vierasta. Tässä sitä ollaan parisuhteessa tukevasti ja en kadu hetkeäkään. <3 En uskonu puheita, että kyllä se vielä jostain osuu kohilleen jne jne jne. Ei sitä paskoissa fiiliksissä ollessa jaksa aatella semmosia, kärsii vaan.
VastaaPoista