Arkistojen aarteita osa1

Löysin mun vanhan vihon jossa oli kirjoituksia vuodelta 2005, voin sanoa että olen jo silloin pohtinut samantapaisia asioita mitä tänäkin vuonna, niitäkin kirjoituksia tänne jonain päivänä laitan. Mutta nyt sukelletaan minun pääni sisänään vuodelle 2005. Vaikka kirjoitukset voisi ihan hyvin olla mun päänsisältä tältäkin päivältä.

4.2.2005
Sisälläni on tunne joka pyrkii ulos, se tunne on ahdistus ja ehkä osittain myös yksinäisyys. Tällä hetkellä ei oikein mikään suju, ihmissuhteet ehkä jotenkuten tai en tiedä niistäkään. Onko kaikki vain jotain teeskentelyä vai onko se todellista?

Välillä minusta tuntuu että elämäni on vain unta, loputonta painajaista.Toivon vain että joku päivä heräisin tästä. Tiedän myös, että kaikki on minusta itsestäni kiinni, saisin muutettua tätä painajaista jos tahtoisin, mutta nyt minulta puuttuu tahdonvoima tehdä se.

Tekisi mieli vain lähteä pois, kauas pois. Jättää kaikki taakseni ja palaisin joskus jos palaisin. Tiedän että tulisin kaipaamaan perhettäni ja tärkeimpiä ystäviäni. Jotenkin olen aina ollut levoton, mutta eritoten viimeiset viisivuotta, en viihdy oikein missään. Sanotaan että koti on siellä missä sydänkin, ilmeisesti minun sydän ei ole missään, koska en tunne mitään paikkaan kodikseni.

Tajusin myös että eroni jälkeen olen tullut varovaiseksi miesjutuissani, kiinnostun aina siitä josta tiedän etten häntä voi saada.  Tai oli eräs kenen kanssa olisin voinut aloittaa suhteen, mutta hän valitsi toisen ja satutti mua samalla suunnattomasti ja silti edelleen välitän hänestä. Hänen seurassaan on hyvä olla, ei tarvi sanoja voi vaan olla. Oikeastaan en tiedän haluanko parisuhdetta, ehkä mä vaan haluaisin unikaverin, kainalon johon käpertyä.
Pelkään tunnetta rakkaus se kahlitsee ihmistä liikaa tai ainakin minusta tuntuu siltä.

Olen tajunnut että olen muuttunu ja en enää täysin tunne itseäni. Välillä mietin kuka on tuo outo ihminen ruummiissani, kunnes tajuan että se olen minä, olematta kuitenkaan minä. Tarvitsisin aikaa tutustuakseni tähän uuteen minään, ehkä sitten kaikki olisi helpompaa, kun tuntusin itseni.
Ehkä tämä joskus helpottaa, ehkä joskus tiedän kuka olen ja mitä haluan elämältäni.

13.02.05
Ollappa kirkas tähtitaivan ja täysikuu joka heijastuu hangenpintaan, siellä minä tanssisin kuin koskaan ennen. Kesä ja kukkaniitty, sielläkin minä tanssisin seppele päässä ja välillä halaisin puuta. Syksy ja lehtikasa, tanssisin viskojen puusta pudonneita lehtiä ympäriinsä. Olla vapaa kuin taivaan lintu.

Tahtoisin olla mennikäinen (huom, mun mielestä mennikäinen on semmonen ku röllin Milli mennikäinen, enemmän keijun kaltainen). Vain silloin kun tanssin ja olen yhtä luonnon kanssa voin tuntea itseni vapaaksi ja mun sisäinen menninkäinen pääsee myös vapaaksi, edes hetkeksi.

Kulkea, kulkea vain tahtoisin. Tahtoisin vaan mennä maailman ääriin nähdä ja kokea kaikenlaista, tuntea suuria tunteita. Maailma on tuolla ja se odottaa minua, mutta olen vain jäänyt paikoilleni. Tuntuu kuin joku kahle pidättelisi minu, mutta en vain tiedä mikä.

Sieluni on levoton, mieleni on levoton, kukakohan minut kesyttäisi, mikä minut pysäyttäisi? Tahdon vain olla vapaa, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Hetkittäin tunnen että kuulun tänne, joskus luulen että kaikki on hyvin kunnes tajuan ettei ole. Aina kun alkaa näyttää/tuntuu, että nyt sujuu, niin ei meni kuin hetki ja tajuaa ettei niin ole.

Pyhät päätökset

Jaa oisko aika tehä taas tää mun pyhä päätös ja unohtaa miehet. Ei sillä että se ois kauhean hyvin onnistunut, mutta taas ainakin nää säädöt pois, koska tien et jos jatkan niin tää päättyy siihen että muhun sattuu ja pahasti.

Nytki edelleen mä järjellä ajattelen ja järki sanoo että se on näin, mutta ku on ne vitun tunteetkin mukana ja en enää edes sitä kiellä. Koska ja mun sydän läpättää ku näin tän ihmisen ja tuntu etten voi edes kattoa siihen het koska mä varmaan punastusin, niin kyllä mun täytyy tunteakki jotain sit. Voihan se olla vaa tämmöstä ihastusta, koska ihastun todella helposti, mut hei me ollaan tunnettu niin kauan joten miks vasta nyt?

Ja toinen selkeä, tunsin tunnetta mustasukkaisuus, mistä en yleensä kärsi, mutta tadaa nytpä näköjään kärsin siitäkin. Ja no tänä viikonloppuna meän välillä ei tapahtunu mitää muuta ku normaalia hengailua isommalla porukalla. Vaikka laitoin sit yöllä sille viestin ku olin lähteny et oisin halunnut käpertyä kainaloon nukkuun, niin vastas seuraavana aamuna että oisit aikasemmin sanonut. Mut tien et mun ei kannata tuosta aatella mitää sen kummempaa.

Lauantaina sitten istuimmekin iltaan naispuolisen ystäväni kanssa juoden viiniä ja puhuen, me puhuttiin aamu kuuten saakka kaikesta maan ja taivaan välillä ja myös tästä. Oikeastaan hän on eka kelle mä olen ääneen sanonut kasvoikkain että mulla on näitä tunteita ja hänki sano, et parempi lopettaa nyt kuin satuttaa itseään.

Eli nyt vaan unohtaa ja ottaa etäisyyttä, eli ei passaa nähä hetkeen.

Näin viime yönä niin kummallista unta tai oikeastaa ne henkilöt teki siit unesta niin kummallisen, ku siin oli kavereiden lapsia ja mökkinaapurin lapsia ja sit etäisempiä kavereita ja aivan random henkilöitä, mutta myös hän. Se oli jotain mystistä ja ei kyl mitää hajua mitäs mun alitajuntani mulle yrittää viestiä.

Kaikkein vaikenta on...

Tää viikko onkin mennyt sairastaen, ensin laps ja sitten mie, onneksi nyt jo molemmat terveitä. Ihanasti sunnuntai yönä lapsi herätti sanomalla; äiti oksensin sänkyyn. No eihän se auttanu ku alkaa pyykkään ja tekee petiä ja laittaa sankkoa lapselle. Onneksi hänellä meni se ohi oksentaminen ohitte ja seuraavana päivänä kärsi vain huonosta olosta. 

No miehän aloitin sit oksentamisen seuraavan yönä ja kuumekkin nousi mukavasti, et meni aikalailla sängynpohjalla tähän päivään saakka. Tai oikeastaa nukuin tiistain ja viel seuraavan yönki, niin kaippa se autto sit. Mut täytyy sanoa, et kyl tuo mun lapsi on epeli ku se pärjäs vaikka äiti oli sängynpohjalla ja viel jakso muaki hoivata. 

Tänään tosiaan oon jaksanut olla tolpillani, vaikka pää on edelleen kipeä ja olo hieman heikko. Mut jaksoin jatkaa kaverin villasukan kutomista, katsottiin Jali ja suklaatehdas. 

Päässä vaan pyörii ajatuksia ihan liikaa taas vaihteeksi ja kiroan taas niitä tunteita alimpaan helvettiin. Koska järki sanoo toista ja tunteet toista, järki on voitolla, mutta tunteet ei anna unohtaa ja aina välillä tulee se ajatus että mitä jos? Mutta onneksi järki on vielä voimakkaampi. 

Enkä mä edelleenkää tiedä haluanko mä seurustella, mutta kaipaan rakkautta, hellyyttä, läheisyyttä, sitä että olisin jollekkin tärkeä ja että joku välittäisi minusta. Olisi se kainalo johon käpertyä, joku jonka olkaa vaste itkeä, sais säännöllistä seksiä. Koska seksi on aina parasta sillonku kumppani on tuttu ja häneen voi luottaa. 

Yhenillan jutut on perseestä ja siksi en niitä oikein harrastakkaa. Seksisuhteet on mukavia silloin kun ne toimivat ja kummallaki on sama ajatus siitä. Koska mun mielestä aina uuden ihmisen kanssa ensimmäinen seksikerta on hieman hapuileva tai ainakaan mä en osaa täysin rentoutua ja antaa ihan parastani. Tai en tiedä johtuuko se siitä että en ole sinut kroppani kanssa, mutta toki mä myös aattelen olinko hyvä yms. 

Seksisuhteissakin on vaan ne haasteet, usein käy niin että jompikumpi osapuoli ihastuu toiseen ja homma kusee siihen. Sitten on myös ne missä toinen saa enemmän kuin toinen tai se toimii vain toisen ehdoilla, että pannaan vain silloin kuin toinen haluaa. Mutta on myös semmosiaki mitkä toimii ainakin jonku aikaa ja sit ku lakkaa toimimasta, niin eihän se ole kuin laittaa ku homma poikki.

ÄÄ haluan rakkautta.

Unet nuo alitajunnan mystiset viestit

Ystäväni sanoin minulle kerran, että unet ovat alitajunnan tapa viestiä sulle, aina välillä voin allekirjoittaa asian täysin ja aina välillä mietin mun alitajunnan täytyy olla sekaisin. On myös paljon unia mitä ei muista aamulla, unia mitä näet toistuvasti, mutta välissä saattaa olla pidempikin aika ja unia joita voit jatkaa vaikka kävisit välillä hereillä sekä tietty myös painajaisia. 

Oon huomannut, että jos katon sarjoja useamman jakson peräjälkeen ne tulee jostain syystä uniin tai joku henkilöhahmo sieltä. Ja raskausaikana en voinu kattoa salkkareita olleskaa, koska näin painajaisia Taalasmaan Ullasta ja Seposta (tosin en kyseistä sarjaa seurannu sillonkaa, enkä näkyäänkään, mut olin majotuksessa kummitätilläni ja hän seurasi, joten pakosta jouduin kattoo).

Mut huomaan että jos mulla oikein ikävä vaikka jotain ihmistä näen hänestä usein unta. Myös mun epävarmuus ihmissuhteissa heijastuu usein uniini sekä välillä mun unissa esiintyy ihmisiä joiden kanssa en ole ollut tekemisissä välttämättä moneen vuoteen, kuten entisiä koulukavereita, samaten myös paikkoja joissa ei ole vuosiin käynyt. Joskus unissa tapahtuu myös asioita, joita ei ainakaa ole myöntänyt itselleen että niiden haluaisi tapahtuvan, mutta sen unen jälkeen saattaa asiaa ajatella eritavalla.

Maailman parhainta on nähdä unta josta et haluaisi edes herätä ja sit onki ihanaa jos vaikka käyt hereillä, mutta onnistut jatkamaan sitä unta mikä jäi kesken. Varsinkin ku mun masennus oli pahimmillaan, myönnän että välillä en halunut edes herätä koska musta oli niin ihana vaan nähdä unia, koska niissä mä olin onnellinen.

Ja syy miksi päädyin kirjottamaan tämmöisen postauksen on se, että on taas ollu kaks aamua jolloin en olisi halunnut herätä ollenkaan, en muista mitä unia olen nähnyt, mutta sen tien että ne on olleet hyviä, koska en halua herätä todellisuuteen. 

Tänään anttilan liukuportaissa koin kunnon sydämentykytyksiä, koska katsoin eka että mun viikonloppuinen sänkyseurani nousi liukuportaita ylös, kunnes tarkempi katsominen osoitti ettei se ole näin. Mutta en ymmärrä miks mun sydän alkoi pamppailla niin järkyttävästi, koska me ollaan ystäviä joten mikä syys mun ois jännittää hänen näkemistään?

Rakkaus on raskasta

Lainaan nyt Herra Ylpön biisin nimeä, mutta jotenki vaan sopi mielialaan niin hyvin. Koska tänään rakkaus tuntuu vaan niin raskaalta ja puhun nyt kaikesta rakkaudesta. Lapsen kanssa on mennyt hyvin ja ei olla tapeltu eikä tahkottu, mutta juurikin nyt joulu tekee tän tunteen.

Mä haluan viettää joulun mökillä ja lapsikin halus eka, mutta tänään hän sitten muutti kuitenkin mieltään soitettua isällee ja haluaaki viettää joulun isän kanssa. No ei siinä, jos lapsi niin haluaa niin silloin hän saa niin tehdä, mutta toki päässä alkoi heti tulee mielikuvat, et joulu ei tunnu joululta jne. Tähän saakka ollaan vietetty joulut niin että vaihdetaan aina jouluaattona jossain vaiheessa lapsi, koska molempien porukat asuu 35km säteellä toisistaan ja minulla on hyvät välit exän perheen kanssa, niin olen myös sitten käynyt heillä tekemässä jouluvierailuni samalla kun haen tai vien lapsi.

Kaikki vaan taas tuntuu niin sekavalta ja hankalalta. Taas näitä päiviä kun kiroan, että pitää olla tunteet, vaikka pyrinki käyttään sitä järkeä, niin sydän sanoo silti taas ihan toista ku mitä järki.

Pitää varmaan alkaa tutustuu paremmin tuohon oiva ohjelmaa minkä mun lääkäri käski ladata puhelimella ja alkaa tuohon itsensän opetteluun oikeen kunnolla, tai mitä tietoisuusharjoituksia ne ikinä olivatkaan, koska niillä pääsis eroon näistä ajatuksista/tunteista.

Jotenki vaan taas semmonen et kaikkilla muilla onnistaa elämässä ja mie vaan junnaan paikallaan.

Järki vs tunteet = himo vie voiton

Mä olen pakottanu itseni nykyään toimimaan järjen mukaan, siirrän usein tunteeni syrjään ja järkeistän asiat, koska en halua että muhun sattuu. Ja puhun nyt miehistä eli ihastuksista tai semmosista. Toki saatan aina joskus harhautua, mutta pyrin aina säilyttämään järjen.
No tuli vain viikonloppuna todettua, että näitä kahtakin voimakkaampi tunne on kuitenkin himo, joka näköjään sumentaa tuon järjenkin ainakin minun kohdalla.

Päätin sitten puolenvuoden erittäin harkitun ja tarkoituksellisen selibaattini viikonloppuna (itsetyydytystä ei lasketa). Ja tämä tapahtui tyypin kanssa jonka oon harrastanu aikasemmin seksiä, sillon kännimoka, tyyppi ei ole vastenmielinen tai muutakaan, mutta no asiassa on monta muttaa. Ei olimme molemmat sinkkuja kun tää tapahtui ekaa kertaa ja toki nytkin olemme. Mutta rikoin kuitenki yhtä/kahta periaattettani silloin ja rikoin sitä taas, nyt toki melkoisen tietoisesti.
Kaverin entisiin ei sekaannuta, mutta entä jos sekaannuin myös samalla mun ystävään?? Tilanne on/oli todella kinkkinen ja sekava. Ja tosiaan nyt puolivuotta myöhemmin sama tapahtui taas, toisaalta olikin tän halunnut tapahtuvan, mutta toisaalta tunnen asiasta kuitenki taas erittäin ristiriitaisia tunteita, koska no en suoraan sanoen tie mitä toivon ja olen kiinnostunu toisesta, mutta tien ettei se oo musta.
Toisaalta toivon, et voitas jatkaa tyylil friends with benefits ja kyl seki siihen tyyliin sano, mut niin se sano viimeksikki ja tosiaan en tie kannattaako sit oikeasti sotkee ystävyyttä ja seksiä tän enempää, koska yleensä niistä ei kuitenkaa ole seurannut mitää hyvää. Koska ihmisillä on nuo tunteet.

Sanotaanko et pää on sekaisin ja no en tie onko tunteetki sekasin. Miks kaik ei vaa voi olla helppoa, miksi ihminen josta kiinnostun ei vaa vois kiinnostuu musta ja sitten naks. Mutta yleensä käy aina niin et mä kiinnostun sellasista jotka ei musta ja sit jotka kiinnostuu musta niin mä en niistä.
Toki ei tää sinkkunakaa olo oo vastenmielistä, mutta ois vaan kiva saaha sitä läheisyyttä ja lämpöä ja säännöllistä seksiä. Koska yksi syy miksi myös lankesin oli se, että sain myös sitä läheisyyttä ja sitä itsetunnon pönkitystä, kelpaan edes jollekki, vaikkakin sitten sen vuoksi.

PS. Robin on livenä ihan pirun kova ja sain bailata niin et pohkeissa tuntuu.

Voisko tää jo loppua

Taas semmonen i hate my life fiilis. Aamulla oli aivan mahtava fiilis ja yhtäkkiä se muuttu, sit kävin kaverin luona kylässä ja se oli taas hetken parempi, kun taas se on ihan paska.
Alkaa oikeesti niin ottaa päähän tää aaltoiltu, voisko olla edes vähä pidempi tasempi pätkä kuin vuorokausi?

Joo tien mun pitäs/pitää tehdä asialle itse myös jotain. Musta tää negatiivisuus varmaan on lähtösin. Mutta on taas vaan semmonen olo, että tuonne peiton alle ois niin perkl mukava jäähä tekee se talvipesä ja itkee kaikki paska pois. Ja ku en osaa edes sanoa tarkallee mikä paska. Tai no en tie taas ja aina ja ikuisesti tää ongelma, ystävät. Onhan mulla niitä vai onko oikeasti sittenkään ku ne muutama?
Mä en edes enää jaksa ehotella, et nähtäiskö tai ottaa erityisemmin yhteyttä, ku ei muhunkaa otetaan. Olkoon vaikka nää kämpän seinät alkaaki kaatuilla niskaan ja täältä alkaa haluamaan pois ihmisten ilmoille, niin ehkä on vaan parempi et mä eristäydyn tänne.

Mietintää aiheuttaa myös se että muuttasinko mä paikkakuntaa vai en. Toisaalta mua kiehtois, mutta oisko se elämä kummempaa sit kuitenkaa, oisko mulla sittenkää niitä kavereita/ystäviä siellä. Ja suurin ongelma on et siellä on alakoulu evakossa pitkin kyliä sisäilmaongelmien takia ja lapseni on valmiiksi astmaatikko, joten tökkii sen puolesta aika pahasti.
Toinen mietinnän aihe on, että otanko koiran vai enkö otan. Talous on muutenki kuralla, niin kannattaako tähän saumaan hankkia vai ei. Ja sit se et kulkeminen hankaloittuu, koska kuitenki on paikkoja mihin en voi koiran kanssa mennä, niin sitten mistä sille hoitaja tai minne sen saa hoitoon jne. Toisaalta taas se aktivois mua ulkoilemaan, sais lisää sisältöä elämään ja mä oon koiraa kuitenkin halunnun jo vuodesta 2002 säännöllisen epäsäännöllisesti ja vieläkään sitä mulla ei ole.

Tule pysyvä lumi tule

Alkuviikon laps sairasti ja ku hää parantu, niin mie sairastuin. Luojan kiitos mun kuume onneksi kesti vaan päivän tai varmaa kaks, mut ku oli niin kauhee päänsärky sillon edellisenä, et alotin aamun jo särkylääkkeellä ja sit söinki niitä tasasesti pitkin päivää. No mutta kauhee nuha jäi jälelle, yyh.

Mutta oli niin ihanaa ku oli useampana päivänä pakkasta ja kaikki oli ihan kuurassa, koska oli paljo nätimmän näköstä ja myös valosampaan. Lauantaina oli ihan pakko ajaa mökille, ku ei siel oltu kolmeeviikkon käyty ja tietty sit tuli valokuvailtua illalla ku nätti kuu ja muutenki vähä yrittää treenata tuota pimeällä kuvaamista. 

Mutta ihan parasta oli herätä tänä aamuna ja tajuta et sataa lunta. Vaikka päivä olikin harmaa, niin olin silti niin iloinen kun satoi lunta jee, mä niin rakastan talvea ja eritoten lunta ja varsinkin ensilumi on maailman paras asia (toki tää ei ollut ensi lumi, mutta kuitenkin).

No tottakai mä tartuin taas kameraan ja kuvailin vähä kaikkea, sekä tietty tein tän talven ekan lumienkelin <3. 

Mutta pettymys oli kuitenki suuri ku päästii kotiin ja ajoin kuvat koneelle :( Ilta kuvat olivat liian pimeitä ja tän päivät kuvat melkosen harmaita, huoh. Eli eiku opettelua edellee nuo valotukset ja aukot. Ja sit pitäs joku kuvankäsittely ohjelma saaha koneella ja senki käyttö taas opetella, niin sais ainakin yrittää sen avulla pelastaa kuvia.